Sam!
Arkkimaagi
Liittynyt: 15 Maalis 2005
Viestejä: 502
Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 07.10.2007. / 23:42 Viestin aihe: [peliraportti] Zombeja Ilmestyskirjasta
|
|
|
Miika, Jussi ja minä olemme jo hyvän tovin yrittäneet löytää yhteistä peliaikaa, joka löytyikin lopulta. Kantavana ajatuksena oli käsitellä uskon asioita roolipelin avulla. Miika on vanha kaverini ja olemme pelanneet indie-pelejä jokusen kerran, mutta Jussi oli minulle uusi tuttavuus. Niinpä olikin hyvä, ettemme suinkaan sännänneet heti pelin pariin, vaan juttelimme niitä näitä ruuanlaiton yhteydessä. Vasta kun maittava thai-ateria oli nautittu, siirryimme tarkastelemaan pelivalikoimaa. Jussi on pelannut lähinnä perinteisiä pelejä, mutta D&D 3.5 kertoo, ettei hänen kokemuksensa suinkaan ole yksinomaan 80-luvulta. Polaris, Dogs ja Covenant keräsivät suosiota, mutta meillä ei oikein ollut aikaa niille. Piruja miehiksi taas kompastui siihen, etten muistanut ottaa kortteja mukaani. Niinpä päädyimme pitkähkön harkinnan jälkeen Zombeja! Ovella! –peliin.
Selitin pelin säännöt, mikä muuten tuntuu kerran toisensa jälkeen käyvän yhä nopeammin. Ehkä se on merkki siitä, että joko unohdan jotain tai sitten en selitä peliä tarpeeksi vasta-alkajille. Koska meitä oli vain kolme pelaajaa, otimme myös käyttöön lisäsäännön siitä, että pelaajat voisivat taistella zombeja vastaan millä vuorolla tahansa, jonkin tämä tarkoitti sitä, ettei silloin yksi pelaajista voisi heittää noppaa oman hahmonsa puolesta. Teoriassa siis, olettaen että pelaaja ei välitä omasta pelinappulastaan, hän voi omaksua minkä tahansa hahmon tai elementin milloin vain. Emme kuitenkaan käyttäneet tätä lisäsääntöä missään vaiheessa.
Kuin kuvastimesta
Joka tapauksessa, kun säännöt näyttivät olevan kohtuullisen selvät, siirryimme miljöön pohtimiseen. Koska halusimme peliin kristillisiä teemoja, otimme lähtökohdaksi suositun Left Behind –kirjasarjan idean, jossa tempaaminen on tapahtunut ja meidän hahmomme jäivät tänne. Tarkoituksena oli tehdä vakavaa draamaa ja aiheeseen tuntui sopivan Keski-Länsi uskonnollisine pikkukylineen. Netin selaamisen jälkeen päädyimme Oklahoma Cityyn. Hahmonluonti sujui kohtuullisen nopeasti ilman sen suurempaa pohtimista. Miika veti tikkuja, mutta taisi tehdä hahmonsa niistä välittämättä. Lihavoituna pelaajan nimi, sitten hahmon piirteitä (suluissa hahmotikku), hahmon nimi ja kauttaviivan jälkeen hahmon näyttelijä:
Miika: perheenisä, uraohjus, perhe kadonnut, valkoihoinen. Thomas Awry / John Cusack
Sami: fundamentalisti (Mitä on tapahtunut?), reportteri, Awryn kaveri. Jeremiah / Brad Pitt (tätä mä oon aina halunnu)
Jussi: republikaani, musta poliisi. George / Ving Rhames
Minä ja Miika olemme pelanneet peliä aikaisemminkin – Miika tosin varhaista pelitestiversiota – mutta sovimme että minä aloitan. Avasin leffamme mustalle pohjalle ilmestyvällä tekstillä Ilm. 11:18. Saimme riidan aikaiseksi heti ensimmäisessä kohtauksessa, kun minun funkkuni olisi tahtonut lähteä Awryn kanssa itään, Greenvillen kaupunkiin, jossa pelastuksen huhuttiin vielä olevan mahdollista. Thomas halusi kuitenkin käydä ensin pastorin luona kyselemässä kadonneiden vaimonsa ja tyttärensä perään. Kaksi muuta kohtausta eivät sitten olleetkaan yhtä dynaamisia. Jussin vuorolla George pääsin pitkän kerronnan jälkeen viimein raskaasti aseistautuneena hahmojemme luo ja päätyi auton takapenkille matkalle pastorin luo. Miikan kohtauksessa taas pastori Davies selitti elokuvan katsojille, mistä tempauksessa on kysymys, miten kaikki suuntasivat Appalakkien kupeeseen Maineen ja miten hänen näyissään maa tulisi muuttumaan Helvetiksi. Leikittelin elokuvaestetiikalla ja selitin, miten tämä selitys näyttäisiin erillisenä panoraamakohtauksena, joka kattaisi kristillisen historian ja päättyisi synkkiin, apokalyptisiin näkyihin, joissa kalmojen horjuvat siluetit piirtyivät punaista taivasta vasten.
Toisen kierroksen alussa muistin, että kohtauksen alussa pitäisi myös sanoa, mitä halusi kohtauksellaan käsiteltävän. Siitä huolimatta, tai kenties siksi, etten valvonut säännön noudattamista tarkemmin, kierroksen kohtaukset olivat hurjan pitkiä. Aloitin Maailmojen sodasta napatulla kohtauksella, jossa hahmojen piti ehtiä viimeiseen lauttaan pitkän autojonon ohi (jenkkikatsoja tietysti tunnistivat Mississipin). Kysymyksenä oli, paljonko hahmomme ovat valmiita rikkomaan lakia. En sitten kuitenkaan kiristänyt pulttia tarpeeksi, koska automme jäätyä jumiin ihmisjonojen taakse Thomas hylkäsi auton ja lähti juoksemaan. Olisi tietysti pitänyt korostaa sitä, että ilman autoa emme ehtisi perille, joten aikoisimmeko ajaa ihmisten yli? No, niin ei tapahtunut ja kohtaus päättyi. Jussin kohtauksessa kuvattiin pitkästi sotilasvartiota, kaaosta väkijoukossa – ilmiselvästi zombien aiheuttama – ja yleistä sekasortoa. Riitoja tämä ei kuitenkaan provosoinut ja niinpä me päädyimme onnellisesti lautan kyytiin. Miikan kohtauksessa kysymys oli samankaltainen, paljonko hahmomme ovat valmiita rikkomaan lakia päästäkseen perille, mutta siitä huolimatta riidan kohtaaminen vei aikaa. Vapaa kerronta vain kuvasi sitä, miten Thomas oli auton varastamisen kannalla ja Jeremiah vastusti ehdottomasti synnintekoa näin lähellä pelastusta.
Kolmannella kierroksella alkoi sitten tapahtua, ja teologiakin pääsi oikeuksiinsa. Kuvasin omalla vuorollani nopein leikkauksin, miten ryhmämme hajaantui zombien vyöryttäessä motellimme: Jeremiah syöksyi metsään ja Thomas kaasutti karkuun anastetulla asuntoautolla. Jussin kohtauksessa George sitten taivutteli Thomasin etsimään Jeremiahia, jolloin pääsin haastamaan riitaa siitä, saisiko minun hahmoni uhrata itsensä toimimalla syöttinä zombeille. Miika ei tarttunut haasteeseen, eli hän suostui hurjapäisyyteeni, mutta joutui sitten riitaan Georgen kanssa. Kävimme tässä hieman sääntödebattia, mutta seisoin tiukasti oman tulkintani takana: hahmoni pyrki vaikuttamaan Thomasiin niin, että tämä jättäisi minut, jolloin hän ei voinut antaa periksi Georgen suostuttelulle. Miikan oli näin pakko riidellä jomman kumman hahmon kanssa. Nopat osoittivat tasapeliä, mikä tarkoitti oman nakkulani joutumista zombien kanssa samaan ruutuun, mutta Miika uhrautui puolestani. Miikan vuorolla saimme sitten käytyä läpi Thomasin epätoivoa hänen epäonnistumisestaan perheensä ja ystävänsä suhteen, mikä johti vallan hienoon puhelindialogiin Jeremiahin ja Thomasin välillä. Jeremiah selitti, miten ihmisellä on vain kaksi vaihtoehtoa suhteessa Jumalan tahtoon: noudattaminen tai tuhoutuminen. Jeremiah oli yrittänyt pelastaa itsensä väkisin, mikä oli väistämättä epäonnistunut. Hänen oli tyydyttävä kohtaloonsa Jumalan kiroamana. Thomasin piti kuitenkin selvitä perheensä luo. Miika lisäsi hahmonsa epätoivoa tyylikkäästi lähtemällä sankarillisesti pelastamaan sokeutunutta Jeremiahia, mutta vain huomatakseen zombeja olevan liikaa.
Neljännellä kierroksella kuolema korjasi satoaan. Heti kierroksen alkuun hahmoni pääsi hengestään zombien liikkuessa ylöspäin – tietysti, jos olisin muistanut lukea sääntöjä, näin ei olisi käynyt, koska aloitusmerkki olisi mennyt edellisessä tasapelissä Jussille. Niin tai näin, olin jo hyvän tovin valmistautunut hahmoni kuolemaan ja kuvasin nyt paralleelin Getsemanen puutarhasta, ja miten hahmoni kuiskasi "Tapahtukoon sinun tahtosi". George taas kuoli hävittyään riidan Thomasin aktivoimisesta: Thomas oli vaipunut katatoniseen ja sysimustaan toivottomuuteen, eikä tehnyt elettäkään Georgen kaatuessa pirun kynsissä. Miika käytti oman kohtauksensa hahmonsa elävöittämiseen ja zombien määrittelemiseen: kalmot kun näyttivät käyvän vain pelokkaiden tai elämänhaluisten kimppuun. Primitiivinen eloonjäämisvietti pirun tuijottaessa miestä auton ikkunan takaa sai kuitenkin Awryyn liikettä.
Viides kierros jäi viimeiseksi. Jokaisessa oli kyllä riita ja Miika sai yleisön tuen, mutta se ei vain riittänyt. Ensimmäisessä oli kyse siitä, oliko Thomas valmis tappoon päästäkseen perheensä luo (näin jälkikäteen miettien valinta puolimilitantin jenkin ja perheen välillä oli helppo; olisi pitänyt laittaa haavoittunut lapsiperhe, joka tarvitsi autoa päästäkseen sairaalaan). Kun kohtaus päättyi zombien väliintuloon, Jussi raamitti samantyylisen kohtauksen, joka sekin päättyi tasapeliin. Miika oikoi sitten mutkia suoriksi ja selitti miten zombit olivat tehneet militanteista hakkelusta ja miten Thomas saattoi nyt suunnata Greenvillen pikkukaupunkiin. Loppukohtaus oli varsin näyttävä: siinä missä matka oli ollut täynnä kauhua ja hirmutöitä, Greenvillen pikkukaupunkiin kokoontuneet kristityt olivat lempeitä pyhiinvaeltajia. Psalmeja laulaen he vaelsivat valkoiset kaavut yllään ylös vuorelle. Latasimme kohtauksen tyylikkäästi, kun ensin heitimme, että toki Thomas löytäisi vaimonsa – toisen miehen seurasta. Ja tämä toinen mies oli tietysti pappi, itse asiassa juuri se henkilö, jonka uskottiin voivan pelastaa nämä viimeiset epätoivoiset uskovat. Riidan syyksi nousi se, suostuisiko Thomas rauhoittumaan ja laskemaan aseensa. Miika totesi tämän olevan aika mitätön riita, mutta selitin että laajemmalti tässä oli kysymys Thomasin autonomiasta. Hävittyään riidan hän joutui kädet sidottuina seuraamaan muiden viimeisen ehtoollisen nauttimista, jonka jälkeen kaikki tuupertuivat maahan. Näin jälkikäteen mietittynä emme tarkasti ottaen kuvanneet Thomasin kuolemaa, kun kultin kohtalo ajoi mielenkiintoisuudessaan sen ohi, mutta ei liene kaukaa haettu ajatus, että Thomas kuoli järkytyksestä ja yksinkertaisesti sydämen pettäessä. Koska itse diggaan tekstien tarjoamista tulkinta-avamista, heitin että elokuva päättyi mustalle taustalle ilmestyvään tekstiin 1. Kor. 15: 51-53.
Pohdimme pelin jälkeen sopivaa otsikkoa pitkään. Hain elokuvan ydintä kysymällä tähtihetkeä, johon kaikki vastasivat liiemmin pohtimatta oman hahmonsa kuolinkohtauksen. Miika onnistui lopulta löytämään teeman valinnoista: tarinassahan risteili fatalismia, determinismiä, vakaita päätöksiä ja pelkuruutta valinnan edessä. Nimi Kuin kuvastimesta tuli sitten vähän puun takaa kovan synnytysurakan jälkeen, mutta kelpasi paremman puutteessa (viittaus 1. Kor. 13:12:een). Itse pidin teologista kokeiluamme onnistuneena, tarinassahan on useita tulkintavaihtoehtoja juuri noista valinnoista ja siitä, miten kukakin toimi: esimerkiksi Jeremiahin voi nähdä joko itsensä uhraavana pyhimyksenä, Jumalan tahtoon nöyrtyvänä hurskaana, Jumalan kiroamana tai fundamentalismin sokeuttamana. Loppukohtauksen taas voi tulkita joko järjettömänä joukkoitsemurhana tai ihmeenomaisena kuoleman voittamisena. Kuuleman mukaan myös Jussi ja Miika olivat pohtineet pelin teologiaa myöhemmin illalla tuopin äärellä. Ylipäänsä pelistä kyllä tykättiin, sen tiettyä (itse aiheutettua) hitautta lukuun ottamatta. Peli kun oli kestoltaan valtavan pitkä. Vaikka pelasimme vain 15 kohtausta, aikaa kului huikeat neljä tuntia. Kun jälkikäteen puhuimme pelissä olleen hieman tyhjiä kohtauksia, niin tämä epäilemättä johtui yltiöpitkistä kohtauksista.
Sivumennen sanoen ei ole niinkään outo veto käsitellä zombi-invaasiota kristillisen apokalyptiikan vertauskuvana. Kim Paffenrothin kirjan mukaan tämä on jopa täysin luonteva tulkinta.
_________________
-Sami Koponen
Efemeros - Borvarian kullan vuoksi.
|
|
Eero Tuovinen
Arkkikivi
Liittynyt: 20 Syys 2004
Viestejä: 353
Paikkakunta: Helsinki
|
|
Lähetetty: 08.10.2007. / 3:21 Viestin aihe:
|
|
|
Juu, zombithan ovat alusta alkaen olleet elokuvissa varsin uskonnollinen aihe. Ei ainoastaan amerikkalainen, vaan myös italialainen zombielokuva on hakenut vauhtia kristillisestä mytologiasta.
Sam! kirjoitti:
Piruja miehiksi taas kompastui siihen, etten muistanut ottaa kortteja mukaani. Niinpä päädyimme pitkähkön harkinnan jälkeen Zombeja! Ovella! –peliin.
Tämä oli kyllä aika killeri. No, zombit voittavat sosiaalisen evoluution taistelussa eivät siksi, että ovat näteimpiä tai kiinnostavimpia, vaan koska ovat nopeita ja armottomia, yhdessä illassa pelattavia tappokoneita.
Lainaus:
Joka tapauksessa, kun säännöt näyttivät olevan kohtuullisen selvät, siirryimme miljöön pohtimiseen. Koska halusimme peliin kristillisiä teemoja, otimme lähtökohdaksi suositun Left Behind –kirjasarjan idean, jossa tempaaminen on tapahtunut ja meidän hahmomme jäivät tänne.
Heh heh. Luin joskus kouluiässä tuon sarjan ensimmäisiä osia. Muistaakseni se oli jotensakin pelottavaa, miten viihteellisen fantasiakirjallisuuden tuntuista se oli, ja samalla kuitenkin selkeää agitaatiota fundiksille.
Lainaus:
Kaksi muuta kohtausta eivät sitten olleetkaan yhtä dynaamisia.
...
Toisen kierroksen alussa muistin, että kohtauksen alussa pitäisi myös sanoa, mitä halusi kohtauksellaan käsiteltävän. Siitä huolimatta, tai kenties siksi, etten valvonut säännön noudattamista tarkemmin, kierroksen kohtaukset olivat hurjan pitkiä.
Käytittekö sääntöä aktiivisen pelaajan tehtävistä? Aktiivisella pelaajallahan on kaksi tehtävää: hänen pitää raamittaa kohtaus, ja hänen pitää lopettaa se. Tavallaan se on siis yksilöity se velvollisuus olla kusipää ja sanoa muille, että nyt pitäisi edetä, tai minä lopetan tämän kohtauksen.
Tietysti jos se on vuorossa oleva pelaaja, joka jaarittelee, niin tämä on hankalampaa.
Lainaus:
Kysymyksenä oli, paljonko hahmomme ovat valmiita rikkomaan lakia. En sitten kuitenkaan kiristänyt pulttia tarpeeksi, koska automme jäätyä jumiin ihmisjonojen taakse Thomas hylkäsi auton ja lähti juoksemaan. Olisi tietysti pitänyt korostaa sitä, että ilman autoa emme ehtisi perille, joten aikoisimmeko ajaa ihmisten yli? No, niin ei tapahtunut ja kohtaus päättyi.
Aktiivinen pelaaja voi tosiaan yksinkertaisesti todeta asioita ympäröivästä maailmasta, kuten että juoksemalla lautalle ei ehdi. Tähän ei toinen pelaaja voi mitään, paitsi jos aktiivisella pelaajalla ei ole hahmoa ja zombit ovat ongelman takana (jolloin hän voi julistaa riidan asiasta). Toinen poikkeus on, jos ryhmä on yksimielisesti eri mieltä aktiivisen pelaajan kanssa, joskaan en kyllä ole nähnyt tätä sääntöä tarvittavan.
Toinen, ihan yhtä hyvä tapa edetä on kuitenkin julistaa riita. Eli annat oman hahmosi huutaa "sinä typerys, emme millään ehdi lautalle jalan!" ja aloitat riidan siitä, että pitäisikö hahmojen jatkaa autolla vai yrittää jalan vaikka epäonnistumisenkin uhalla. Sitten riidan voittaja voi valita neljästä vaihtoehdosta:
- Hahmot ajavat autolla ihmisten yli, mutta myöhästyvät silti, eli uhraus oli turha.
- Hahmot ajavat autolla ihmisten yli ja ehtivät mukaan, eli päättäväisyys vei tilanteen.
- Hahmot juoksevat, mutta myöhästyvät, eli hyveellinen heikkous kostautui.
- Hahmot juoksevat ja ehtivät kuitenkin, eli ratkaisu osoittautui viisaaksi.
Koska on ihan mielenkiintoista nähdä, että mikä kohtauksen pointti on, kannattaa tällaisissa tilanteissa iskeä sitä riitaa pöytään. Yksi pelaajista pääsee sitten päättämään, että mikä tarinan opetus on. Ennenkaikkea tarinalla on selkeä opetus, mikä ei oikein ole tilanne jos yksi pelaaja vain julistaa, että hänen hahmonsa onnistuu tavoitteissaan vahingoittamatta ketään. Tämä jälkimmäinen ei tunnu missään Czegen periaatteen takia: jotta draama olisi kiinnostavaa, sama pelaaja ei voi sekä esitellä ristiriitaa, päättää hahmon ponnistuksista ja ratkaista tilannetta. Se on yksinpuhelua, jos näin käy.
Lainaus:
Peli kun oli kestoltaan valtavan pitkä. Vaikka pelasimme vain 15 kohtausta, aikaa kului huikeat neljä tuntia. Kun jälkikäteen puhuimme pelissä olleen hieman tyhjiä kohtauksia, niin tämä epäilemättä johtui yltiöpitkistä kohtauksista.
Tuo on tosiaan aika karu luku. Onnistuu toki, jos ei pidä kiirettä.
Ei sinällään muuten mitään rauhallista tahtia vastaan, mutta siinä on tärkeää, että se on nautiskelevaa hitautta, ei hapuilevaa. Eli sen pitää olla valinta.
|
|
Arkistot
