Dogs in the Vineyard

Vincent Baker

Jep, sama Vincent Baker joka kirjoitti kill puppies for satanin. Fanit tietävät, että hän on tosiasiassa voimakas ja monipuolinen kirjoittaja, joka on tehnyt lempeitä ja oikeamielisiäkin pelejä. Lisäksi Vincent on erittäin selkeä teoreettinen kirjoittaja, jonka roolipeliteoria on usein arvokasta juuri tyylillisen kirkkautensa vuoksi. Parasta tekstiä on se, jonka ymmärrät, ja sitä rataa.

Myös Dogs in the Vineyard on kirjoitettu voimakkaalla, omaperäisellä tyylillä. Roolipelit tavataan kirjoittaa insinöörioppaan tyylilajissa, mutta tähän ansaan Vincent ei ole koskaan langennut; kaikki, myös sääntömekaaninen teksti, esitetään luontevalla, sujuvalla kielellä, jota on helppo ymmärtää.

DiV:ia on odotettu kärkkäästi, ja sen julkaisu osoittautuikin menestykseksi Genconissa 2004. Kyseessä on tähän asti ehkä liian kapeasti ymmärretyn Vincent Bakerin selkeä päätyö, yksi parhaista formalistis-narrativistisista peleistä tähän asti.

Mutta mutta, riittävästi asian vierestä. Mistä Dogs in the Vineyardissa on oikein kyse? Lyhyesti sanottuna se on fantasiapeli villin lännen malliin, pääroolissa Jumalan vahtikoirat, temppelin toimiva käsivarsi jonka jäsenet partioivat uskovaisten asuttamaa uudisasutusta maailmassa joka muistuttaa Utahia 180-luvulla. Kun vahtikoirat ratsastavat kaupunkiin kyse saattaa olla kavalluksesta tai haureudesta, tai demoneista ja noidista. Oli kyseessä mikä tahansa, vahtikoirien tehtävä on selvittää asia ja lausua tuomio Elämän kuninkaan edusmiehinä, vaikka sitten oman henkensä uhalla.

Eli mormonifantasiaa, jolla on varsin läheiset yhteydet historialliseen villiin länteen. Maailma on kuvattu voimakkain vedoin, eikä lukijalle jää epäselväksi mistä asiat tulevat: uskovaiset, salaperäinen itä jonka paheennusta usko pakeni, vuorten väki joka on aina asuttanut maata... jää pelaajien asiaksi päättää, miten vahvat yhtäsuuruusmerkit näille asioille piirretään mormonismin, Yhdysvaltojen, intiaanien ja muun todellisen historian suuntaan. Kyseessä voi olla erillinen fantasiamaailma, tai "myyttinen länsi", joka on vain pieni osa koko 1800-luvun maailmaa.

Pelin värimaailma ja tematiikka ovat siis voimakkaita; pelaajat asetetaan rooleihin, joissa he pian joutuvat vastaamaan kysymyksiin uskosta, oikeudesta ja pahuudesta. Peli on hyvin tarkka siinä, että pelinjohtajalla ei ole mitään oikeutta tuomita hahmojen toimintaa - päinvastoin, on pelaajien asia vetää linjaa Elämän kuninkaan tahdosta, sillä Jumalan vahtikoirat ovat virassa puhuessaan erehtymättömiä. Mitä pelaajat sitten päättävätkään on Jumalan tahto.

DiV:in säännöt vastaavat asetelman huutoon: systeemin ytimessä on rikas ja voimakas konfliktinratkaisumekaniikka, joka käyttää isoa läjää noppia kaikkia lajeja. Pelaajat heittävät noppansa, minkä jälkeen konfliktin osapuolet käyttävät yksittäisiä lukemia toisiaan vastaan. Pelaaja jolla on enemmän noppia voi yleensä voittaa haasteen, mutta jos vastustajalla on korkeampia tuloksia, voittaja saattaa vaikka kuolla haasteessa. Pelaaja voi aina valita luovuttamisen ja vahingoittumisen välillä, eli konfliktin seuraukset ovat pitkälti siinä, mihin pelaaja pyrkii.

Tärkeämpää kuin omaperäinen noppamekaniikka on kuitenkin systeemin kokonaisvaltaisuus - nämä viime vuosien hioutuneet pelit eivät jätä paljoa epämääräisyyttä pelin kulkuun, vaan ovat päinvastoin hyvinkin helppoja pelata. Näin myös DiV, jossa kukin pelisessio edustaa uutta kaupunkia Jumalan vahtikoirien matkalla, ja pelinjohtajan asia ei ole suinkaan suunnitella seikkailua jonka läpi pelaajat kuljetetaan, vaan tilanne, joka näiden tulee selvittää millä tavalla vain haluavat. Ylipäätään kukin pelaaja tietää yleensä mitä häneltä odotetaan ja mitkä asiat ovat hänen vallassaan, mikä tekee pelistä tavattoman paljon kevyempää ja helpompaa.