City of Brass

Clinton R. Nixon

CoB on todella tuore peli; Clinton kirjoitti sen tämän vuoden IGC: Period -pelisuunnittelukisaan, joten alfaversiosta julkaisuun kului vain muutama kuukausi. Tämä on mahdollista, koska peli on selkeästi rajoitettu ja äärimmäisen lautapelimäinen. Se on itse asiassa yksi onnistuneimpia kohtaamiani lautapelin ja roolipelin hybridejä.

Joskus 1890-luvulla ranskalainen retkikunta tunkeutuu pimeimpään Afrikkaan, tavoitteenaan löytää myyttinen Messinkikaupunki. Seurueen jäsenillä on kullakin omat vahvuutensa ja heikkoutensa, ja heidän on työskenneltävä yhdessä selvitäkseen Afrikan tuntemattomista vaaroista. Silti vain yksi heistä voi koskaan selvitä Messinkikaupunkiin, joka toteuttaa hänen suurimmat toiveensa.

City of Brass rakentuu kuin lautapeli: tavoitteena on voittaa hyvällä strategialla. Pelissä on selkeät säännöt, ei pelinjohtajaa. Yksi peli vie noin neljä tuntia. Tällaisia roolipelejä on tehty ennenkin, mutta tyypillisesti vaikeutena on ollut mielikuvitusaineksen ohentuminen: kun pelaajat pyrkivät vain pelittämään sääntöjä, jää tarina heikoksi. City of Brass on siitä hyvä, että se käyttää monenlaisia keinoja tämän ongelman välttämiseksi.

Pelissä on valmishahmot, niin kuin Talismanissa. Yksi pelaajista pelaa Tutkimusmatkailijaa (jonka "Nyrkin laki" erikoisominaisuus on hyvin voimakas!), muut valitsevat viidestä muusta hahmosta. Peliin sopii sitä myöten korkeintaan kuusi pelaajaa. Ominaisuuksien ja erikoissääntöjen lisäksi hahmojen tärkein tehtävä on olla välittömän roolipelaamisen innoittajia: pelaajat tarttuvat kuin itsestään hahmonsa rooliin, ja päättävät että tämä hahmo on tällainen ja tällainen. Voimakasta tekniikkaa.

Pelaajat päättävät kuitenkin itse hahmonsa nimen ja syyn sille, miksi tämä etsii Messinkikaupunkia. Kun sitten ruoka alkaa loppua ja seurue rakoilla villi-ihmisten alituisen uhan alla, mielenkiintoinen roolipelaaminen iskee pintaan kun pelaajat oikeuttavat petoksen toisensa perään - tuolta voi varastaa koska se kannattaa monarkiaa, tuo ansaitsi kuolla koska se on täällä vain ahneuden takia ja niin edelleen. Kauhu huipentuu siinä vaiheessa, kun hahmot alkavat syödä toisiaan mieluummin kuin kuolevat nälkään.

Ei ole mitenkään sanottua, että seurue pääsee Messinkikaupunkiin. Se riippuu heidän kyvystään työskennellä yhteen. Mutta vaikka sinne asti selvittäisiinkin, lopullinen koitos on vielä edessä: kukin pelaaja (myös ne, joiden hahmot ovat kuolleet ja jotka nyt pelaavat Afrikkaa) äänestää siitä, onko selviytyjä arvollinen pääsemään kaupunkiin. Hahmot saavat pisteitä tästä äänestyksestä ja matkalla voittamistaan vastuksista, ja eniten pisteitä kerännyt pelaaja on voittaja.