Eero 2009

Maid -kuva
Tuote:Maid
Tekijä:Ryo Kamiya
Hinta:25.00 €
Saatavuus:lopussa

Maid

Ryo Kamiya

Japanilainen komediaroolipeli sisäköistä, jotka joutuvat hassuihin seikkailuihin taloudenhoidon lomassa. Runsaasti satunnaistaulukoihin perustuvaa hupailua, jota voi vanuttaa ihan kreisikomediaksi tai otaku-kulttuuriin vetoavaksi tapakomediaksi.

Maid on erittäin harvinainen tapaus siinä suhteessa, että japanilaisia roolipelejä ei juuri käännetä länsimarkkinoille. Ewen Cluney kuitenkin osaa kieltä, harrastaa kulttuuria ja pelaa roolipelejä, joten yhteistyö toisen japanofiilin, Andy Kitkowskin, kanssa teki todellisuutta yhdestä oudosta japanipelistä englannin kielellä.

Maid on hyvin pitkälti samaa genreä kuin vaikkapa Kobolds Ate My Baby, eli luvassa on hassut säännöt, paljon satunnaisia ja mielivaltaisia tapahtumainkulkuja ja ylipäätään kaikki ainekset yllättävään komediaan. Kirja on huumoripeliksi huomattavan iso, mikä johtuu osaltaan japanilaisesta tyylistä sisällyttää roolipelikirjaan pitkän pitkiä pelikuvauksia ja osaltaan siitä, että pelin englanninkielinen laitos sisältää myös sen kaksi japanilaista lähdeteosta. Materiaalia riittää siis moneen monituiseen pelisessioon; pelkästään valmisskenaarioita on tusina.

Maid on noin valtakulttuurinäkökulmasta varsin outo, mutta jos japanilainen otaku-kulttuuri on tuttua, niin peli on kyllä aivan käsitettävissä. Tämä sisäkköjuttu on esimerkiksi viittaus 90-luvulla ensin animessa ja sitten Tokion shinjukun kahviloissa läpilyöneeseen sisäkköfetissiin, jonka seurauksena Japanissa on tehty aika paljon juurikin animea ja mangaa, joiden päähenkilöt ovat rikkaiden erakkojen sisäkköjä. Sisällöllisesti tämä lähdemateriaali vaihtelee seikkailutarinoista kreisikomedian kautta draamaan, aivan kuten tämä roolipelikin.

Sinänsä on todettava, että sääntömekaanisesti Maid on yllättävän progressiivinen, siinä on paljon mielenkiintoisia ideoita. Esimerkiksi tavanomaiset kestopisteet on korvattu "stressipisteillä", joiden loppuminen johtaa animesta tuttuihin raivokohtauksiin tai muihin hahmon toimintaa sotkeviin henkisiin ongelmiin. Muutenkin peli seuraa tätä huumoripelien historiallista linjaa, jossa myöhemmin täysin vakavasti otettavat pelimekaniikat tulevat esiin paljon aikaisemmin humoristisissa yhteyksissä. Peli on alunperin kirjoitettu joskus 90-luvulla, mutta sitä ei välttämättä oivaltaisi, kun katsoo kaikkien metapelimekanismien määrää.


Valid XHTML 1.1Valid CSS!
Webmaster:
Eero Tuovinen

Tekstisisältö on Eero Tuovisen kädestä, graafinen suunnittelu Jari Tuovisen.

Sivut on kehitetty Firefox-selaimen näkökulmasta, käyttäen niin evästeitä kuin Javascriptiä; Internet Explorer brakaa paikoin karmivasti.