1001 Nights

Meguey Baker

1001 Nights on suunnittelijansa, Meguey Bakerin, ensimmäinen peli. Megillä on kuitenkin vahva tausta; hän kuuluu "läntisen Massachusettsin indie-skeneen" miehensä Vincentin, Emily Bakerin ja muiden sikäläisten pelisuunnittelijoiden kanssa.

1001 Nights on kevyt ja tunnelmallinen peli; nopat ovat "sulttaanin jalokiviä" (joiden tyypillä ei ole mitään väliä, koska pelissä katsotaan parillisia ja parittomia lukuja; pelaajat voivat siis yksinkertaisesti kaataa iloisen kirjavan noppakasan kulhoon pelin alussa, kuten Meg suosittelee) ja heti kirjan alussa on runsaita luetteloita ruoista, juomista ja vaatetuksesta, jotka sopivat arabian öiden tunnelmaan. Meg korostaa tekstissä tunnelmakuvauksen ja viiden aistin tärkeyttä: paitsi että pelaajien tehtäväksi asetetaan useissa kohdissa tunnelman kuvaaminen aisti-ilmiöiden tasolla, hahmonluonti perustuu samoin aisteihin. Kokonaisvaikutelma on hyvin sensuelli.

Pelin perusidea on vähän erikoinen: kukin hahmo (pelaajansa ohjaamana) toimii vuorollaan tarinankertoja-pelinjohtajana, joka raamittaa sadun muita hahmoja varten. Muut hahmot puolestaan ottavat keskeisiä rooleja sadussa, niin että pelaaja siis pelaa hahmoa, joka pelaa hahmoa. Käytännössä tämä on kohtuullisen helppoa, sillä pelaajien hahmot osallistuvat sadun muovaamiseen omien tavoitteidensa näkökulmasta. Pelaajilla on siis agenda sen suhteen, miten yksittäiset pelattavat sadut etenevät.

Systeemin puolesta peliä voi luonnehtia veto-tyyppisenä (pull) formalistisena tarinankerrontana: itse satujen aikana käytetty sääntömekaniikka on minimalistista, tärkeimpänä mahdollisuutena "jalokivien" eli noppien panostaminen yhteisestä pankista ihmettelyyn ja sivukommentteihin tarinan osalta. ("Noinkohan djinni aikoo antaa anteeksi rosvoille?" ja niin edelleen.) Kun nämä käänteet sitten ratkeavat jotenkin tarinassa, panostetut jalokivet heitetään ja ne päätyvät joko panostavan pelaajan tai tarinankertojan huostaan. Mekaniikka on tuoreen tuntuinen ja jännä moniin indie-peleihin verrattuna, sillä se houkuttaa pelaajia pelaamaan yhteen ja kuuntelemaan toistensa toiveita, mutta jättää itse tilanteiden ratkaisemisen suorastaan naurettavan yksinkertaiseksi: sääntöjen mukaan kertojana toimiva pelaaja voi ratkaista kiperät tilanteet heittämällä noppaa silloin kun siltä tuntuu, asettaen kohdelukunsa ja nopan tyypin itse miten lystää. Pelin kärki ei siis ole lainkaan siinä, kuka saa päättää miten satu kulkee, vaan toisten pelaajien toiveiden täyttämisessä ja sellaisten omien toiveiden esittämisessä, joita muut viitsivät täyttää.

Sääntöjärjestelmä satujen välillä on paljon särmikkäämpi, sillä silloin ratkaistaan hahmojen kohtaloita: pelaajat jakavat tarinan aikana ansaitsemansa jalokivet erilaisten tavoitteiden, kuten hahmonsa turvallisuuden ja vapaudentavoittelun välillä. Nopat heitetään, tuloksia tulkitaan ja hahmot saattavat saavuttaa uutta vaikutusvaltaa hovissa, tai joutua mestatuksi jos huonosti käy. Peli päättyy oletusarvoisesti silloin kun yksi hahmoista kuolee sulttaanin mestauttamana, pakenee hovista tai täyttää kunnianhimonsa; tähän menee tyypillisesti useampi satu, mahdollisesti parikin sessiota. Mikään ei estä jatkamasta peliä tämän jälkeenkään, poistetun hahmon tilallehan voi tehdä uuden.

Kaikkiaan 1001 Nights sopii erinomaisesti yhden session hauskaksi tarinankerrontapeliksi sekä roolipelaajille että sekaseurueille. Pelissä on lämmin tunnelma ja rento tempo, joka jättää pelaajille tilaa löytää hahmonsa oma ääni. Sisällössä on edelleen draamaa, mutta se tuodaan esiin pehmeämmin kuin tyypillisessä narrativistis-formalistisessa pelissä.