Soul Hunters

Ville Hankipohja

Soul Hunters on Ameritrash-hybridi, jossa pelaajat kepittävät toisiaan sopivia kortteja pelaamalla, rakentavat armeijaa ja lopunperin voittavat tiukalla strategisella ja taktisella väännöllä. Pelin hybridiluonne tulee siitä, että suoran taistelemisen sijaan pelaajat käyvät huutokauppaa eri arvoisista sielukorteista; voiton avain on tehokas vaikutusvaltapisteiden tuotanto, joka sallii pelaajan osallistua mahdollisimman moneen kalliiseen huutokauppaan pelin mittaan.

Tuo huutokauppasysteemi on pelin sydän, ja melkoisen ovela: sielupakassa on eri arvoisia voittopistekortteja, joista vedetään viisi ja järjestetään arvojärjestykseen pöydälle. Sitten pelaajat pelaavat tukun kierroksia hankkiakseen vaikutusvaltaa, minkä jälkeen eniten vaikutusvaltaa kerännyt pelaaja saa vähäarvoisimman sielukortin ja menettää kaikki vaikutusvaltapisteensä. Sitten jatketaan vaikutusvallan keräämistä ja kaupataan seuraava kortti, jne. Tässä ei siis kannata välttämättä olla voittamassa ensimmäistä tai toistakaan huutokauppaa, jos voi sen sijaan varmistaa, että voittaa ne kovahintaisemmat myöhemmät kaupat. Strategista arvottamista hankaloittaa vielä se, että joka kortin jälkeen pelataan yksi kierros vähemmän valmistautumista; niinpä arvokkaimpien korttien välissä on vain pari hassua kierrosta, joten nopeus on usein tärkeämpää kuin vaikutusvallan määrä.

Vaikutusvaltapisteiden hankkiminen puolestaan nojaa ihan nokkelasti rakennettuun ja timmiin keräilykorttipelimäiseen komboilupeliin; pelaajat lyövät pöytään värikkäitä mörköjä, joilla on erilaisia erikoisvoimia, joista monet antavat vaikutusvaltaa, mutta toiset sitten taas komboilevat eri suuntiin. Harmaa muukalainen esimerkiksi sallii pelaajan käyttää minkä tahansa muun pelatun kortin voimaa, kun taas Presidentti sallii pelaajan poistaa muita kortteja pelistä. Sinänsä siis vakiokamaa, mutta tunnelmallisesti ja elegantisti vähistä palikoista rakentaen; pelissä ei ole paljon erikoissääntöjä, vaan kaikki kortit pelaavat samoilla perusresursseilla, mikä antaa pelille tiiviin ja mietityn oloisen vaikutelman.

Varsinaisesti pelin voittaminen on kiinni noiden erilaisten korttien kombottamisesta tehokkaaksi koneeksi, joka kestää myös vastapelaajien torppausyritykset, sekä voimakkaiden tapahtumakorttien hallinnoimisesta - erityisesti muut kortit kumoavat kortit ovat arvossaan, niillä johdossa ollessaan voi edes vähän koittaa suojata itseään. Tätä tavanomaista nollasumma-moninpelien kuviota, joka on eittämättä tuttua kokeneille harrastajille.

Verrattuna muihin lajinsa peleihin Soul Hunters esiintyy edukseen tunnelmansa ja tiiviisti suunnitellun korttivalikoimansa puolesta, kun taas pelin pituus on heikkous: ulospäin peli näyttää yksinkertaiselta ja laatikossakin luvataan tunnin peliaikaa, mutta itselläni meni ensimmäisessä pelissä jotain neljä tuntia, enkä usko että tämä alle kahden tunnin juuri nopeutuu jos koko remmi vain on tosissaan mukana. Lisäksi pelin strateginen kaari on sen verran itseään toistava, että vain kova pelaaja jaksaa uppoutua peliin; satunnaisempi harrastaja putoaa auttamatta kelkasta, kun samaa tunnin kestävää peliproseduuria ruvetaan toistamaan kolmatta kertaa 30 ensimmäisen kierroksen jälkeen. (Peli kestää 45 kierrosta.)

Kaikkiaan asiaa tässä tarkemmin perustelematta (olen kirjoittanut enemmän aiheesta muualla) luokittelen Soul Huntersin vahvan keskitason keskiraskaaksi pelaajapeliksi - soveltuu hyvin keskipitkän iltaman pääpeliksi. Pelin suurin heikkous on sen hidas raskassoutuisuus, suurin vahvuus taas strategisessa syvyydessä, ainakin ensimmäisillä pelikerroilla - peli kestää tällä kokemuksella hyvin useamman pelautuksen, ennen kuin alkaa toistamaan itseään. Pelin kortit ovat englanninkieliset, säännöt löytyvät myös suomeksi.