3:16

Gregor Hutton

Parasta 3:16:ssa on pelin jännitteinen suhde mekaniikkaansa - pintapuolisesti kyse on hyvin yksioikoisesta ammuskelupelistä, jossa kullakin hahmolla on omanlaisensa pyssy ja hahmot vain tappavat avaruusolentoja. Käytännön pelissä tästä puuhastelusta avautuu kuitenkin ihan uusia ulottuvuuksia, eikä vähinten siksi että itse mielikuvitustilanne on hyvin luonteva ja hauska roolipelattava: kieroja luutnantteja, tietämättömiä mosureita, epätoivoisia tilanteita, ilmapommituksia, kiroilua, huutavia kersantteja ja niin edelleen, niin kuin sotatarinoissa kuuluukin olla.

Pelissä on paljon pikkunokkelia ja värikkäitä mekaanisia ideoita, kuten hahmojen ominaisuudet: toinen on nimeltään "Fighting Ability" (FA) ja toinen taas "Non-Fighting Ability" (NFA). Hahmonluonnissa pelaaja jakaa näihin kymmenen pistettä. Toinen vastaavanlainen oivallus on se, että hahmojen aseilla on kyllä "vahinko"-arvo, joka heitetään nopilla - tämä arvo ei kuitenkaan kerro, paljonko vahinkoa ase tekee, vaan kuinka monta avaruusmörköä se tappaa kierroksessa. Peli on täynnä tällaisia pikku knoppeja, jotka kutkuttavat vanhan roolipelaajan huumorintajua.

Syvemmälle mentäessä 3:16 kuitenkin paljastuu varsin nyanssirikkaaksi kampanjapeliksi. Peli koostuu yksittäisistä tehtävistä, jotka sijoittuvat eri planeetoille, joissa tehtävä on aina oleellisesti sama: tapa kaikki, mikä liikkuu. Menestys tässä loputtomassa sodassa tuo sitten hahmoille kokemusta (= paremmat ominaisuudet), varusteita (= lisää kokemusta - kokemus on sitä, että on tappanut paljon mörköjä) ja ennenkaikkea, ylennyksiä. Ylennykset ovat ihan avain, koska niiden kautta hahmo päätyy korkeammalle sotilaallisessa hierarkiassa ja pääsee vaikuttamaan yhä enemmän siihen, miten tehtävät toteutetaan ja viime kädessä myös, mitä tehtävät ovat. Pelasin itse ensimmäiset pari tehtävääni ennen kuin tiesin mitään pelin kampanjarakenteesta, joten se oli varsin tajunnanräjäyttävää, että pelissä voi yletä aina kommodoriksi asti, missä vaiheessa hahmolla on paitsi näkemys (pitkä, verinen ura), myös valta, tehdä mitä ikinä lystää laivasto 3:16:n kanssa. Gregor sanoo suoraan kirjassa, että ei olisi mitenkään odottamatonta, jos pelaajahahmot päättäisivät rikkoa pysyväismääräystä nro. 16 ja palata Maahan mukanaan laivasto, joka lähetettiin sotaan, jolla ei ole loppua.

Se mainitsemani jännitteinen suhde pelin mekaniikkoihin syntyy tosiaan siitä, että tässä pelissä on valtava "luova tyhjiö" siinä, mitä pelaajahahmot tosiasiassa tekevät. Päällisin puolin pelissä on tiukka tehtävärakenne, mutta kun sitä tutkii tarkemmin, huomaa että se on kaikki tarkoitettu rikottavaksi - fiktion sisällä armeija toki haluaa hahmojen seuraavan pelin järjestäytynyttä rakennetta, mutta pelin tematiikka ajaa junan lailla siihen suuntaan, että ennemmin tai myöhemmin jokin napsahtaa.

Suosittelen 3:16:sta lämpimästi mille hyvänsä peliporukalle, josta löytyy sopivalla komentoäänellä varustettu pelinjohtaja. Pelin johtaminen ei edes ole erityisen vaikeaa, sen verran paljon sääntökirjassa on valmista materiaalia muukalaisplaneettojen luomiseen. Peli sopii myös mainiosti pelattavaksi ihan vain vaikka yhden session verran, alkupeli on sen verran palkitsevaa ihan taktisena kilpailuna siitä, kuka niittaa eniten avaruusmörköjä ja kuka jää "huolimattomasti" heitetyn kranaatin alle. Nälkä tosin kasvaa syödessä - 3:16 oli Genconissa jatkuvassa pelityksessä kiertävällä porukalla, kun pelaajia tuli mukaan ja poistui. Hyvä että nukkuivat välillä.