Kolmikantataikuus on Maldorin Kolmen Kulman Akatemiassa kehitetty maaginen järjestelmä. Kerrotaan, että keisari Absolon perusti akatemian yhdistääkseen maailman maagiset traditiot ja kouluttaakseen itselleen neuvonantajia vailla vertaa. Tänä päivänä kolmikantataikuus on Lähistön levinnein maaginen järjestelmä, ja vaikka sen ei voikaan sanoa olevan yleinen Maldorin ulkopuolella, voi kolmikantavelhoja kuitenkin kohdata joka puolella maailmaa.
Maldorin maanteillä ja joka puolella maailmaa voi kohdata epäonnistuneita oppipoikia, pettyneitä maanpakolaisia ja muita kolmikantataikuutta joskus tutkineita oppineita. Jos tiedon etsijä kuitenkin haluaa tutustua klassiseen akatemianoppiin, sitä hänen on haettava Maldorista, missä taitavimmat kolmikantavelhot usein päätyvät paikallisten ruhtinaiden mahtaviksi neuvonantajiksi.
| Päivä | Yö | |
|---|---|---|
| Puhti | Luominen | Tuhoaminen |
| Vaisto | Tehostaminen | Muuntaminen |
| Järki | Selvänäkeminen | Lumoaminen |
Luominen ja tuhoaminen ovat yksinkertaisimmat fokukset, sillä ne vastaavat fyysisten rakenteiden luomisesta ja tuhoamisesta. Tehostaminen tekee kohteestaan enemmän itsensä kaltaisen. Muuntaminen tekee kohteestaan jotakin muuta. Selvänäkemisessä on kyse totuuden näkemisestä. Lumoaminen hämärtää muiden ajatukset.
Kuten sanottu, kukin fokus on erillinen kyky. Näiden maagisen luonteen ei saa antaa hämätä itseään; kukin kyky kertoo kuvauksessaan tarkalleen, mitä se tekee, ja kunkin kyvyn on noudatettava kolmikantataikuuden lakeja. Loitsiminen voi vaatia aikaa, keskittymistä ja materiaaleja, ja pelinjohtaja voi määrätä sakkonoppia olosuhteiden hankaluuden perusteella.
Hahmo voi luoda tyhjästä pienen määrän (kourallisen) jotakin peruselementtiä (tuli, ilma, maa, vesi).
Hahmo voi vahingoittaa kohdetta tekemällä onnistumisensa tason suuruisen haitan. Pelaaja kuvailee, millaisesta vauriosta on kyse; se voi olla mitä tahansa kohteen kehon telekineettisestä repimisestä aavemaiseen, mystiseen liekkiin, mutta se on ehdottomasti luonnotonta.
Hahmo voi antaa bonusnoppia minkä tahansa muun hahmon kykytarkistukseen. Loitsija tekee vastustetun kykytarkistuksen toisen hahmon kykyä vastaan. Jos heitto onnistuu, onnistumisen tasoja käytetään bonusnoppina tarkistuksessa. Jos heitto epäonnistuu, kohde saa sakkonopan.
Hahmo voi siirtää kohteen voimavarapisteitä yhdestä voimavarasta toiseen onnistumisensa tason verran.
Hahmo voi aistia maagisia auroja esineessä tai hahmossa, jota hän koskettaa.
Hahmo voi pakottaa kohteen toimimaan tahtonsa mukaisesti. Kohde ymmärtää, mitä tapahtuu.
Seuraavat konstit ovat esimerkkejä kolmikantataikuuteen liittyvistä yleisistä konsteista. Monet niistä liittyvät erityisesti tiettyihin fokuksiin, toiset eivät välttämättä koske fokuksia lainkaan.
Hahmo voi aiheuttaa kohteelle harhoja lumoamis-fokuksella. Hinta: 1 järkipiste aistia kohden.
Hahmo voi muuttaa kohteen muodon toisen elävän olion muodoksi ja siirtää kohteen voimavarapisteitä haluamallaan tavalla muuntamis-fokuksella. Tämä maksaa vähintään yhden vaistopisteen. Käyttämällä lisää vaistopisteitä pelaaja voi:
Hinta: 1+ vaistopistettä.
Hahmo voi käyttää lumoamista ilman, että kohde havaitsee olevansa lumottu. Hinta: 1 järkipiste.
Hahmo voi käyttää käsityö- tai muotoilukykyään maagisesti, jolloin toiminta tapahtuu välittömästi. Käsityö- tai muotoilukykytarkistus heitetään ensin ja sen onnistumisen tasot ovat bonusnoppia muuntamis-tarkistukseen. Hinta: 1 vaistopiste.
Hahmo voi luoda mitä tahansa puhdasta ainetta luomis-fokuksella. Puhdas aine ei tarkoita tosimaailman alkuaineita: seosmetallit ja sen sellaiset ovat sallittuja. Samaan aikaan ei siis voi luoda esimerkiksi puuta ja metallia. Teräs, seosmetalli, on hyväksyttävä tuote. Hinta: 1 puhtipiste.
Kolmikantataikuuden lakien mukaan hahmon taika kestää enintään tunnin. Tällä konstilla taian kestoa voi pidentää käyttämällä pisteitä fokukseen liittyvästä voimavarasta.
Hinta:
Kolmikantataikuuden lakien mukaan hahmon taika vaikuttaa vain yhteen kohteeseen. Tällä konstilla hahmo voi levittää taikansa ryhmään kohteita käyttämällä pisteitä fokukseen liittyvästä voimavarasta.
Hinta:
Hahmo voi kasvattaa onnistuneen kolmikantataikuustarkistuksen onnistumisen tasoa yhdellä. Hinta: 1 fokukseen liittyvän voimavaran piste.
Hahmo voi luoda suuren määrän ainetta luomis-fokuksella. Tämä on noin 25 kg, ja määrä kaksinkertaistuu jokaista käytettyä puhtipistettä kohden. Aine voi olla missä tahansa yksinkertaisessa muodossa, kuten pallo, seinä tai kuutio. Hinta: 1+ puhtipistettä.
Tuhoamisella tehty vaurio on onnistumisen taso kerrottuna käytetyillä puhtipisteillä. Hinta: 2+ puhtipistettä.
Yleensä hahmon on kosketettava kohdetta, jotta tähän voi vaikuttaa taikuudella. Tämän konstin avulla hän voi vaikuttaa mihin tahansa näkyvissä olevaan kohteeseen tai kohdistaa taikuutensa minne tahansa, mikä on näkyvissä. Hinta: 1 piste loitsimiseen käytetystä voimavarasta.
Hahmo voi käsitellä esineitä fyysisesti telekinesian välityksellä. Tämä voima ei ole yhtä voimakas tai hallittu kuin loitsijan oma vartalo: kaikissa toiminnoissa on sakkonoppa, vaikka niihin voikin hankkia bonusnoppia normaalisti. Ehto: hahmolla on näkymättömän käden konsti. Hinta: 1 puhtipiste.
Keskittymällä toisen hahmon kykytarkistukseen taikoja voi tehostamis-fokuksella tehdä tarkistuksesta räjähtävän: jokainen tyhjä eli 0-noppa antaa bonusnopan, joka heitetään välittömästi. Myös tästä konstista saatavat bonusnopat räjähtävät. Hinta: 1 vaistopiste ja yksi piste toisen hahmon toimintoon liittyvästä voimavarasta.
Hahmo voi vahingoittaa kohteen voimavaroja ja poistaa niistä pisteitä sen sijaan, että tekisi fyysistä vauriota tuhoamis-fokuksella. Hinta: 1 puhtipiste.
Jos hahmolla on esine kohteelta, johon hän yrittää vaikuttaa kolmikantataikuudella, pelaaja saa bonusnopan kykytarkistukseen.
Hahmo voi selvittää kohteen pelimekaaniset arvot selvänäkeminen-fokuksella, mukaanlukien tietyn voimavaran arvon, parhaan kyvyn ja sen arvon tai tietyn kyvyn ja sen arvon. Pelaaja voi kysyä niin monta tietoa kuin hän käyttää hahmon järkipisteitä. Hinta: 1+ järkipistettä.
Hahmo voi tietää vastauksen mihin tahansa hänelle esitettyyn kysymykseen selvänäkeminen-fokuksella. Pelinjohtaja määrittää näiden vastausten selkeyden onnistumisen tason perusteella. Hinta: 1 järkipiste.
Hahmo voi käyttää tehostamis-fokusta antaakseen omia voimavarapisteitään kohteen käyttöön. Pisteet on käytettävä välittömästi.
Loitsut ovat pelaajien tai pelinjohtajien etukäteen määrittämiä tapoja käyttää kolmikantataikuutta. Seuraavat ovat joitakin esimerkkejä loitsuista. Loitsujen luomisesta tarkemmin sivulla 94.
Hahmon käteen ilmestyy vankka teräsmiekka. Hahmo voi tehdä sepäntyö-tarkistuksen, jonka onnistumisen aste lisätään tämän loitsun taitoheittoon. Miekka kestää yhden tunnin.
Hinta: 1 puhti tai 1 vaisto.
Loitsija voi tuhota kenen tahansa näkyvissä olevan hahmon voimavarat. Loitsu tuhoaa voimavarapisteitä kaksi kertaa loitsijan onnistumisen tasojen verran.
Hinta: 3 puhtipistettä.
Tämän loitsun kohdetta ympäröivät eivät näe kohdetta. (Loitsu ei vaikuta hajuaistin perusteella toimiviin eläimiin, vaikkakin nämä voivat hämmentyä.) Vaikka loitsu kumoutuu heti, jos yli 25 ihmistä katsoo kohteeseen, sitä ei tapahdu usein. Jos joku erityisesti etsii kohdetta, hän voi heittää vastustus-tarkistuksen tämän loitsun onnistumisen tasoa vastaan. Vaikutus kestää yhden tunnin.
Hinta: 3 järkipistettä.
Kohteesta tulee kaksijalkainen susimainen tappokone seuraavaan auringonpimennykseen asti. Järki alenee yhteen pisteeseen ja pisteet jaetaan puhtiin ja vaistoon. Kohteen paras kyky vaihdetaan tappelu-kykyyn ja toiseksi paras voimailuun. Kohteen sormista tulee kynnet, jotka saavat +1 haittaan repiessään pehmeitä kohteita kuten lihaa, vaatteita ja nahkaa. Tämän loitsun tekeminen edellyttää kohteen koskettamista.
Hinta: 9 vaistopistettä.
Seuraava luku: Loppusanat
Edellinen luku: Avaimet
Kirjan alkuun
Webmaster
Eero Tuovinen