Eldritch Weirdness Compilation

Matt Finch

Tämä on hieman outo teos siinä, että se käsittelee vähän hajanaisesti eri aiheita. Finch onkin jakanut tämän kolmeen eri aiheita käsittelevään "kirjaan" - oikeammin lukuun, sen verran lyhyt teos on kokonaisuudessaan.

Ensimmäinen kirja käsittelee rituaalitaikuutta ja on artikkelina vahvaa tasoa. Premissinä on hahmonäkökulmasta tapahtuva rituaalitaikuuden "löytäminen", eli pelaajahahmon tekemä tutkimus ja eräänlainen agressiivinen argumentointi pelinjohtajan suuntaan D&D:n erikoisen magiajärjestelmän suhteen: jos velhot ovat näin voimakkaita loitsiessaan tällaisia sormiennapsutteluloitsuja, niin eikö hahmoni pitäisi pystyä parempaan rituaalitaikuudessa, kun hänellä on käytettävissään laboratorio ja maaginen teoria, joka vastaa todellisuuden luonnetta? Sitten jäljelle jää tietysti se haaste sopivan maagisen teorian löytämisestä, jossa suhteessa Finch käsittelee lähinnä erilaisia geomantisia malleja ja elementaalien/demonien kutsumista tienä maagiseen mahtiin. Hupaisan metapelillinen lähestymistapa velhon pelaamiseen.

Toinen luku on kirjan lyhyin ja turhin, se on oleellisesti monta sivua pitkä taulukko satunnaistetuista loitsujen nimistä. D&D:ssa on tämä älyvapaan allitteraation loitsunimiperinne, joten taulukko tuottaa sellaisia "Incidious Influenza" -tyyppisiä loitsunimiä. Ehkä tällä on jotain käyttöä.

Kirjan kolmas osa on se varsinainen juttu, eli uusia loitsuja. Panostin tähän teokseen alunperin, koska kuulin että tämän loitsunäkemys on varsin erikoinen, ja onhan tässä eittämättä puolensa: useimmat loitsuista ovat erikoisia, D&D:ia vähän sivusuunnasta tarkastelevia tai muuten vain tavanomaisesta poikkeavia. Osuva esimerkki konventionaalisemmasta linjasta on seiskatason loitsu "Salamanteri", joka aiheuttaa kohteensa päästä räjähtävän salamanterin, joka haluaa kuolla - loitsu siis yhdistää korkeamman tason loitsuille tavanomaisen välittömän tapon kutsuloitsuun. Oudommasta päästä on kasitason "Lunar Attraction", joka nostaa loitsijan ja alle 20 jalkaa leveän jalustan lasteineen kuuhun. Tämä ei siis ole aivan suoranaista psykedeliaa ja kaaosta, vaan nämä ovat kyllä ihan käyttiksiä loitsuja - ovatpahan vain hieman kieroon katsovia, joskus varsin hienovaraisella tavalla.

Kirjan ensimmäinen osa ja viimeinen osa ovat siis solidia settiä. Yleensä ottaen olen itse sitä mieltä, että roolipelitekstejä ei juuri koskaan myydä ylihintaan suhteessa materiaalin määrään, mutta tässä on hyvä huomioida, että kumpikin kirjan osista tosiasiassa odottamattoman suppeita - rituaalitaikuudesta olisi voinut sanoa enemmänkin, ja 30 loitsun valikoima riittää vain juuri ja juuri profiloimaan itsensä. Mikään suurteos tämä siis ei ole, vaikka näkisinkin että tämä on vakavalle harrastajalle inspiroiva panostus.